sunnuntai 9. toukokuuta 2010

1, 2, 3, ZUMBA!

Nyt taas pikainen blogipäivitys ennen nukkumaanmenoa. Mihin se aika oikein juoksee kun tuntuu ettei kunnolla ehdi edes koneella käymään ;)...

Aamulla sain oikein aamupalan sänkyyn - odotin kyllä että se olisi pöydällä valmiina mutta että ihan petiin asti :)! Siinä sitten lasten kanssa syötiin leivät, banaani ja vadelmarahka, tietysti nuo mokomat tulivat jaolle ennen kuin saivat omaa aamupalaa ;). Esikoinen oli kerhosta saanut mukaansa purkillisen käsienkuorintasuolaa jonka korttiin oli piirtänyt "jotain" - ei tuon 3 veen piirroksista vielä oikein ota tolkkua. Aamupäivällä käytiin koko perheen voimin ulkoilemassa, ensin tehtiin 45 min kävelylenkki aika rauhallista vauhtia (kulutus 249 kcal, keskisyke 103, max 132) ja sitten käytiin vielä katsomassa missä kuosissa tiistaina aukeava ABC Mäntyharju (ensimmäinen ABC-liikenneasema joka ei sijaitse valtatien varrella vaan taajamassa!), tällä matkalla poikettiin leikkipuistossa sen verran että lapset laskivat muutaman kerran mäkeä - esikoinen ihan normaalisti istualtaan ja huimapäinen kuopus mahallaan ja pää edeltä :D. Niin ja tuosta ABC:sta vielä sen verran, että ikkunoista näkyi ne ravintolan annoskuvat ja hinnastot. Siihen tulee ABC Burger eikä mikään tusinahese :D. Se ABC:n kanahampurilainen on nimittäin ihan tör-ke-än hyvä... Mielestäni se aito kanafilepihvi ja kielen mennessään vievä currymajoneesi (ja tietysti salaatti, tomaatti ja ananas) kompensoi sitä vehnäsämpylää sen verran hyvin että kerran kuussa annan itselleni luvan syödä kanahampparin ;).

Illan puolella kävin zumbaamassa (mies kysyi että miksi äitienpäivänäkin pidetään tunteja - no tietysti siksi että äidit pääsee harrastamaan ;). Ei vaan jotenkin tuntunut kauhean hyvältä. Jalat on hirmuisen väsyneen tuntuiset eikä huono ja kostea ilma ainakaan auttanut asiaa. Salin peilit menivät ihan huuruun ja lattiakin oli kostean nihkeä kun lauma akkoja hikoili pienehkössä tilassa. En oikein tiedä mikä tuohon auttaisi, muuten on ihan hyvä olo. Magnesiumiako tässä tarvitaan lisää? Zumbatunnin kulutus oli 553 kcal, keskisyke 136 ja max 166. Ne siis ihan ok.

Mutta nyt on käyty pesulla ja iltapalatkin jo syöty (köh, täytekakkua...) eli täytyy lähteä katselemaan unia että jaksaa aamulla herätä ennen sianpieremää... Ensi viikolla on onneksi vain kolme päivää töitä kun helatorstain jälkeinen perjantai on pekkaspäivä. Lauantaina on sitten äitini 50v juhlat :).

Kukka täältä.

2 kommenttia:

  1. Minä en voisi keksiä yhtään parempaa päivää zumballe kuin äitienpäivä. Hmm. Täytyypä pitää mielessä, jos vaikka itse saisi järjestettyä sellaisen ensi vuonna. :)

    VastaaPoista
  2. Älä muuta sano! Eikös äitien pidä saada tehdä äitienpäivänä sitä mistä tykkää :)?

    VastaaPoista