sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Viime vuoden viimeisimpiä ostoksia

Kävimme joulukuun puolessa välissä Lahdessa lahjaostoksilla (että mä kammoan sitä kun ihmiset höyrysi ennen joulua että pitää ehtiä ostoksille ja mitä pitää ostaa kellekin... ärh!) lapsille ostamassa toivomansa legot, kun ne sai Kärkkäiseltä paljon halvemmalla kuin muualta. Matkalla pysähdyimme Heinolan ABC:lla. Siinä ABC:lla on Kirjapörssin myymälä, jossa on kauhia määrä erilaisia kirjoja tosi edulliseen hintaan. Bongasin sieltä Shauna Reidin kirjan Dieettitytön huimat seikkailut joka perustuu samannimiseen blogiin. Blogia en ole koskaan lukenut koska se on englanniksi (lukeminen ehkä onnistuisi jos saisi rauhassa siihen keskittyä, mutta missä välissä ehtisin lukea monen vuoden blogikirjoitukset...), niinpä tartuin heti tilaisuuteen ja ostin kirjan hintaan 8,90 e. Aloittelin sen lukemista kotona ja luin loppuun anopin luona joulunpyhien aikaan. Tästä kirjasta oikeastaan sain itselleni vähän lisää motivaatiota syömisten tarkkailuun. Oli jotenkin lohduttavaa lukea painettua sanaa siitä, että jollain muulla on ollut paljon isompi lähtöpaino kuin itselläni, ja että unelmansa voi saavuttaa jos tarpeeksi sitä haluaa.
"Huippusuosittuun blogiin perustuva tosikertomus taistelusta kiloja vastaan.
23-vuotias australialainen Shauna Reid päättää tammikuussa 2001 kohdata viimein totuuden: hän painaa lähes 160 kiloa ja omistaa Australian suurimmat alushousut. Hän purkaa häpeän ja itseinhon tunteensa blogissaan, jonka hykerryttävän humoristinen tyyli koukuttaa yhä uusia lukijoita.
Ylipainoisista supersankareista on pulaa, mutta elämänmuutosprojektin edetessä Dieettityttö todella osoittaa sankaruutensa. Toukokuussa 2007 vaaka näyttää alle 80 kilon painoa, mutta vielä merkittävämpi muutos on tapahtunut sankarittaren mielessä."
Kirjasta innoituksen saaneena ostin itselleni perjantaina motivaatiohousut - harrastin joskus aikaisemmin tätä enemmänkin... Sovitin Tokmannilla alessa olleita Janina F-farkkuja ja päätin ostaa ne, vaikka housut ei ihan menneet kiinni. Pyörsin joskus tekemäni periaatepäätöksen etten osta Janina F-vaatteita ja marssin housujen kanssa kassalle. Niiden alkuperäinen hinta oli 29,90e, ja alennusten jälkeen maksoin niistä 2,25e. Ei paha hinta motivaatiohousuille ;). Tavoitteena on, että ne mahtuisi maaliskuussa synttäripäivänä jalkaan niin että niitä pystyy pitämäänkin. Katotaan kuin eukon käy. Tässä olis 12 viikkoa aikaa.

3 kommenttia:

  1. Tuo kirja on älyttömän hyvä!
    Se on hyvin kirjoitettu ja kertoo myös sen ettei aina ekalla (eikä tokalla) onnistu, mutta se ei merkitse myöskään lopullista päätöstä vaan että aina on mahdollisuus.
    Itse ostin tuon myös Kirjapörssistä. Shauna kirjoittaa blogia myös edelleen.

    2e ei kyllä paha hinta ole motivaatiofarkuista ;D

    VastaaPoista
  2. Tuo kirja jää kirjahyllyyn näkyville ja aina kun meinaa motivaationpuute iskeä, sen saa sieltä näppärästi otettua käsiin :). Kävin tuota blogia nyt vähän kurkkaamassa ja huomasin että oli ihan tuoreita kirjotuksia. Täytynee alkaa seuraamaan sitä :).

    Vaatehuoneesta varmaan löytyy vähän lisää motivaatiovaatteita kunhan sen saisi jonkunlaiseen järjestykseen... Mutta nuo farkut oli kyllä hyvä löytö :).

    VastaaPoista
  3. Ajatuksissa sama kuin Iivellä, Shaunan tarina on mahdottoman hyvä esimerkki siitä, että onnistua voi, mutta aina ei onnistu (eikä tarvitsekaan onnistua) täydellisesti ensimmäisellä kerralla.

    p.s. Olipa halvat farkut :o

    VastaaPoista