tiistai 10. tammikuuta 2012

Pekkaspäivä

Olis tämän päivän voinut huonomminkin viettää. Eilisen päivän olin sairauslomalla, ja illalla kun tuntui siltä että olo on vielä aika heikko, pyysin tämän päivän pekkasvapaaksi. No, olo on nyt onneksi jo aika normaali eli kävin tekemässä kolmen vartin kävelylenkin raikkaassa pakkassäässä. Ennen lähtöä tulin tarkistaneeksi sykemittarin asetukset - sinne oli jäänyt paino viime kesältä. Oikea energiankulutus on siis ollut vähän suurempi kuin mitä sykemittari on antanut lukemaa, mutta olkoot, tuskin niissä suurta eroa on eikä sillä ole juurikaan merkitystä, kun omaksi ilokseni olen niitä ylös Heiaheiaan laittanut. Parempi kuitenkin niin päin kuin että sykemittarin lukema olisi enemmän kuin todellinen kulutus.

Tänään alkaa sitten kansalaisopiston kevätlukukausi omien jumpparyhmieni osalta. Taidanpa laittaa jumppaajat tekemään kuntopiiriä muutamalla uudella liikkeellä :).

Katsotaan millainen olo on huomenna, josko olisi viikon ensimmäisen kahvakuulatreenin vuoro. Nyt pitäisi saada hommattua se kasikiloinen kisamallin kuula, olisi nostaminen mielekkäämpää...

Edit:// Tervetuloa uusi lukija :).

2 kommenttia:

  1. Olenkohan se minä? Kiitos joka tapauksessa :) Olen muuten samoilta suunnilta kotoisin kuin sinäkin, naapurikunnasta, vaikka nykyisin Tampereella asustelenkin.

    VastaaPoista
  2. Aku, sinäpä juuri :).

    Ja taas kävi niin, että kun toivotin uuden lukijan tervetulleeksi, niin yksi "vanha" häippäsi pois :o. Mitähän tästä pitäisi päätellä...

    VastaaPoista