maanantai 5. syyskuuta 2011

Taas hiekkapaperi kurkussa

Minen ala mittää. Vasta pari viikkoa sitten olin kipeänä, nyt on taas kurkussa hiekkapaperi ja silmiin koskee. Aargh! Torstaina olisi jumppaohjaus, eli siihen mennessä tämä kurja olo saa väistyä. Tänään olisi niin kovasti tehnyt mieli lenkille, mutta jätin väliin...


Hanne kävi keväällä Svolin ryhmäliikunnanohjaajakoulutuksessa, ja minä taisin harmitella jossain kommentissani ettei itsellä ole aikaa käydä moista. No, nyt on ;). Ilmoitin itseni Kuopioon koulutukseen, 29.10. on ensimmäinen koulutuspäivä ja toinen on marraskuun lopulla. Nyt syksyllä on onneksi viikonloput vähän hiljaisempia, ei ole esteratsastuskisojen tuomarointeja eikä muita kissanristiäisiä niin paljon kuin kevätpuolella.

Mutta nyt muksut unille ja itselle iso muki teetä ja sen jälkeen unten maille. Jospa unimatti veisi sen hiekkapaperin mennessään...

4 kommenttia:

  1. Voi teemuki onkin parasta mitä nyt voisi keksiä. On nimittäin täälläkin melkoinen hiekkapaperi kurkussa ja olo ihan sellainen, että flunssa tulee huomenna väkisin kylään. Pahus.

    Kivalta kuulostaa tuo ryhmäliikunnanohjaajakoulutus. :)

    VastaaPoista
  2. Minulle on kehittynyt pieni addiktio erilaisia teelajeja ja -makuja kohtaan. Kaupasta tulee ostettua aina silloin tällöin uusi irtoteepussi vaikkei entisetkään meinaa mahtua kaappiin kunnolla... Täytyy siis kovasti yrittää juoda niitä pois että on oikeasti hyvä syy ostaa uusia tilalle ;).

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti olet jo kunnossa!
    Mäkin olen haaveillut samaisesta koulutuksesta ja meinasin jo keväällä varata paikan itselleni. Onneksi en tehnyt sitä silloin! Tuleehan niitä uusia kursseja sitten parempina aikoina :-)

    VastaaPoista
  4. Tauti oli ja onneksi menikin jo, mutta nyt on toinen syy joka estää liikkumisen - jopa venyttelyn! Mutta siitä enemmän seuraavassa postauksessa...
    Odotan kyllä kurssia jo, uskon että saan siitä varmasti hyviä vinkkejä jumppatuntien ohjaukseen :).

    VastaaPoista