torstai 16. kesäkuuta 2011

Uusi kokemus

Sain viime viikolla puhelun Mikkelin Fressistä - olin voittanut nettisivujen arvonnassa lahjakortin Fressiin. Eilen sitten kävin lunastamassa voittoni. Luulin, että lahjakortin arvo on esim. parin ryhmäliikuntatunnin verran mutta sainkin 7 päivän passin! Saan siis viikon verran käydä ilmaiseksi Fressissä, käyttää kaikkia palveluita hyväkseni kuntosalista ryhmäliikuntatunteihin ja infrapunasaunaan! Heinäkuussa on sitten tiedossa hyvin liikuntapainotteinen viikko - en siellä ehkä ihan joka päivä käy mutta tilaisuus täytyy käyttää hyödyksi ja suunnitella menot niin että pääsen kokeilemaan mahdollisimman paljon eri juttuja.

Olisin eilen jo saanut jäädä ilmaiseksi treenaamaan mutta en ollut varautunut siihen - sitä paitsi ehdin aamulla jo käydä salilla... Kokeilin kuitenkin kisamallin kahvakuulia. Oli varsin hieno kokemus! 8 kg:n kuulakin tuntui niin kevyeltä, kun paino jakaantui isommalle alalle käsivarren päälle rinnallevetoa tehdessä. Eikä muuten se 12 kiloakaan tuntunut niin raskaalta kuin omalla, pienemmällä kuulalla! Siellä salissa, missä kuularivistö oli, oli samaan aikaan personal trainer ohjaamassa asiakasta. Sain siinä samalla sitten vähän tekniikkaopastusta, mikä oli kyllä erittäin hyödyllistä. Esim. rinnallevedossa olen jättänyt käden liian lähelle olkapäätä, kun sen pitäisi olla rintojen välissä. Tämä tosin ei onnistu noilla omilla kuulillani, koska niissä kuulaosa on sen verran pieni että se jää muuten käsivarren ja rinnan, eikä olkavarren päälle. Päätin siis jo että heti kun mahdollista, hommaan ainakin sen 12 kg:n kuulan kisamallisena. Tällä pt:lla (jolta sain neuvoja) on kuulemma muutamia kuulia myytävänä. Täytyypä siis ottaa häneen yhteyttä heti kun rahavarat antaa myöden, säästyy postikulut :).

Heinäkuussa tosiaan olen kesälomalla. Lähdemme miehen kanssa heti loman alkajaisiksi Kolille! Ja siis ihan kahdestaan, lapset jäävät reissun ajaksi mummin ja papan hoiviin. En ole koskaan käynyt Kolilla, odotan siis kesäloman alkua jo kuin kuuta nousevaa :). Varasimme majoituksen Matkailutila Paimentuvasta, edullisen hinnan ja loistavan sijainnin lisäksi tilalla on islanninhevosia! Sain miehenkin jo puhuttua ympäri että voisimme käydä sitten issikkavaelluksella. Minähän olen ratsastanut (en tosin vuoteen... byäää!) mutta mies ei ole koskaan ollut hevosen selässä, lukuisista houkutteluista huolimatta. Katsotaan päästäänkö sitten niin pitkälle että pääsemme yhdessä vaellukselle hevosen selässä. Itse ainakin meinaan sen totettaa, en nimittäin ole koskaan ratsastanut issikalla ja harrastusvuosia on takana kuitenkin liki 20 :). Kolilla on tarkoitus tehdä useampia päivävaelluksia, ja tietysti käydä katsomassa "pakolliset" nähtävyydet. Aivan varmasti kuulette ja näette sitten lisää kun asia on ajankohtainen, meinaan ottaa koneen mukaan jos nettitikku vaan toimii siellä päin Suomea.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti