perjantai 21. tammikuuta 2011

Tilannepäivitys

Heippa kaikki, ja heti alkajaisiksi hyvää loppuvuotta :). Ihan ikiomaa konetta minulla ei vieläkään ole mutta siskon lainaläppärillä onnistuu nyt nettailut sen minkä tarvitsee - ja on tässä se hyvä puoli että voi surffailla samalla kun katsoo telkkaria, niin mieskään ei voi valittaa että istun eri huoneessa nenä kiinni näytössä ;).

Tässä alkuvuoden aikana on ehtinyt tapahtua jo kaikenlaista. Muutimme ihan omaan kotiin vuodenvaihteen tienoilla. Neliöitä tässä rivarinpäädyssä on vähemmän kuin entisessä asunnossamme, mutta tämä on Oma (tai no okei, asuntovelallisiahan tässä nyt ollaan mutta paljon mieluummin maksan lainaa pois kuin vuokraa jollekin toiselle). Kunhan saamme kaikki tavarat paikoilleen niin laitan jotain kuvia näytille, että miltä kotimme näyttää.

Muuton takia liikkumisetkin jäivät aika vähälle. En viitsi niitä tänne edes sen kummemmin päivittää, Heiaheiasta ne löytyy jos jotakuta kiinnostaa. Nyt iski joku inha tauti, kurkku on kipeä ja olo kaikkea muuta kuin hyvä. Sillähän tässä nyt aikaa onkin antaa tilannetiedotusta kun mies ja lapset ovat poissa kotoa eli saan ihan rauhassa kirjoitella ;).

Mutta positiivinen juttu on se että minulla on nyt oma vakivuoro Zumba-tuntien ohjaajana :). Pidän sunnuntaisin urheiluseuran järjestämän Zumban. Sen lisäksi tiistaisin on edelleen Kansalaisopiston kaksi jumpparyhmää, eli tuleepahan edes kahdesti viikossa liikuttua "pakon edestä". Minun pitäisi kasvattaa peruskuntoa (kävin ennen joulua kuntotestissä mutta en siitäkään ole ehtinyt kertoa...) ja siihen sopii reipas kävely sekä rauhallinen hiihto.

Jahas, jospas menisin laittamaan perheelle ruuan uunia vaille valmiiksi. Makaroonilaatikko ehtii valmiiksi ennenkuin haen lapset hoidosta.

Ainiin, uudenvuodenlupaus. Lupaan jatkaa mahdollisimman monipuolista liikuntaa, päivittää blogia ahkerasti - ja päästä tämän vuoden aikana siihen tavoitepainooni :). Minusta viime vuotinen -10 kg on jo ihan hyvä saavutus yhdelle vuodelle, tämän vuoden tavoite on siis sama määrä kiloja pois :).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti