sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Zumbaaaa!

Ensimmäinen Zumba-ohjaus siis takanapäin, keskiviikkona oli yhdeksän naista zumbaamassa :). Oli oikein sopiva ryhmä, johan minä olisin ollut ihan paniikissa jos kaikki parikymmentä olisivat olleet läsnä ;). Sain etukäteen ohjeen, että tunti on ollut vähän kevyempi, niinpä suunnittelin koreografiat sen mukaan. No, tunnin jälkeen pari naista sitten kiitteli että "olipa kiva kun oli vähän rauhallisempaa menoa välillä". Okei, jätin kaikki enimmät hypyt ym. pois kun ajattelin että jos mukana on polvivaivaisia tmv, mutta ilmeisesti luuloni oli täysin väärä. Tiedänpähän sitten seuraavalla kerralla saman ryhmän kanssa, että laitetaan ainakin yksi pykälä vauhtia lisää ;). Kaikilla kyllä tuntui hiki olevan, ja muutama tarvitsi pyyhettäkin niinkuin kuuluukin :D.

Kuva täältä.
Perjantaina oli Ristiinassa 1,5h Zumbathon. Ensimmäisen puolen tunnin jälkeen luulin että jalat ei enää kanna, niin voimattomilta kintut tuntui. Sain jostain sitten onneksi lisää virtaa ja jaksoin hyvin koko maratonin loppuun asti - itse asiassa siinä vaiheessa, kun alkoi venyttelyt, tuntui että olisi vielä ainakin parit cumbiat ja salsat menneet kuin vettä vaan ;). Olen tainnut tätä kysellä aikaisemminkin, mutta mitä te juotte treenin aikana? Minulla on aina pullollinen (7dl) vettä, ja jos kyseessä on tehokkaampi rypistys niin mukana on myös Flow Endurancea. En ole tuosta havainnut mitään haittaakaan olevan, eikä ala samalla tavalla närästää kuin jos litkii pelkkää vettä. Treenin jälkeen juon sitten lasin maitoa tai Gainomax Recoveryn, jos olen moista muistanut kaupasta ostaa.

3 kommenttia:

  1. Moi! Onneksi olkoon ekasta zumba-ohjauksesta!

    Mulla on vettä 0,7 litrasessa purkissa. Sitä täyttelen kun tulee tarvis. Joskus juon laimeaa proteiinijauheesta tehtyä juomaa treenin loppuvaiheessa, jos treeni kestää yli 2h. Näläntunteen mukaan siis. Mulla on niin lyhyt matka salilta kotiin, että pääsen suht nopeesti syömään jotain. Jos ruoka ei ole valmiina, syön joko raejuustoa tai voileivän ruokaa tehdessä.

    VastaaPoista
  2. Mä vannon kans veden nimeen treenatessa, mutta jos tulee monta tuntia treenattua putkeen niin Flow'ta mäkin juon! :)

    VastaaPoista
  3. Minä juon ihan tavallista raanavettä treenin aikana. Ennen höräsin sen 0,7l treenin aikana, mutta nykyään juon vähemmän. Ei ole koskaan ollut mitään närästys-ongelmaa. Tietysti sitten, jos jumppaa useamman tunnin putkeen, niin pelkkä vesi ei välttämättä riitä.

    VastaaPoista