lauantai 7. elokuuta 2010

Pohdintaa tulevaisuudesta

Kävin siis torstaina työterveyslääkärin vastaanotolla erinäisten vaivojen takia. Oma lääkärimme on vielä kesälomalla ja paikalla oli sairaanhoitopiirin johtava työterveyslääkäri - onneksi. No, yksi asia sai jo alkusysäyksen kun lähete suonikohjuleikkaukseen lähti eteenpäin. Sitten tuli puhe peukaloitani vaivaavasta nivelrikosta. Lääkäri oli sitä mieltä että minun kannattaisi harkita opiskeluja jossain vaiheessa, minulla kun on hevosenhoitajan koulutus eikä sillä koulutuksella paljoa haeta töitä. Ilman koulutusta kun yleensä on tarjolla niitä raskaampia ja fyysisempiä töitä, ja kaikkia ihmisiä ei ole luotu niitä varten. Voin kyllä kuvitella että ennenpitkää alkaa kyynärpäät, olkapäät, polvet jne. vaivaamaan jos näinkin fyysistä työtä teen sinne eläkeikään asti.

Arvatkaapa olenko miettinyt asiaa siitä lääkärikäynnistä asti! Minua kyllä kiinnostaisi esim. hierojan ammatti, mutta eipä näillä peukaloilla paljoa lihasjumeja auota ;). Tässä aikani kuluksi (kun eihän tähän aikaan vielä voi mennä nukkumaan) googlailin eri hakusanoilla ja löysin Mikkelin Ammattikorkeakoulun sivuille. Siellä hetken surffailtuani löysin avoimen AMK:n - ja itseäni kiinnostavat kurssit! Tällä tämänhetkisellä ammattikoulutuksellani kun ei muille aloille ole mitään asiaa, mutta avoimessa AMK:ssa voi opiskella kuka tahansa mitä tahansa, ja ne käydyt kurssit saa sitten hyväksiluetuksi jos hakee opiskelemaan AMK-tutkintoa. Näillä kursseilla opiskelu tapahtuu iltaisin ja viikonloppuisin eikä siis "haittaa" työssäkäyntiä - toinen kestää syyskuusta joulukuuhun ja on joka toinen viikko yhtenä iltana viikossa ja toinen syyskuusta ensi huhtikuuhun ja siinä on lähiopiskelua yksi viikonloppu kuukaudessa. Maksutkaan eivät päätä huimaa. Katsotaan tuleeko tästä mitään, tuleeko niihin tarpeeksi opiskelijoita että kurssit toteutuvat - pidetäänhän peukkuja :). Sitten jos/kun asia varmistuu, kerron mistä on kyse ;).

2 kommenttia:

  1. Avoimen kurssit on kyllä hyvä juttu. Siinä saa vähän mietittyäkin, että mikä oikein kiinnostaisi. :)

    VastaaPoista
  2. Juu, näin on. En ole oikeasti aikaisemmin edes tiennyt että tuommoinenkin vaihtoehto on! Siinä kun vielä sekin "mutta" että se minun ammattitutkintoni on vain kaksivuotinen, kun kaikki koulut käydään nykyään kolmessa vuodessa. Nyt vain jännityksellä odotan että milloin tulee tieto kurssin alkamisesta. Täytyy varmaan huomenna soittaa sinne ja kysyä milloin sen tietää varmasti ;).

    VastaaPoista