
Tänään ratsastin pitkästä aikaa. En oikeasti edes muista, milloin viimeksi olen ollut hevosen selässä. Viime kesänä? Kaikkein hölmöintä tässä on se, että minulla on oma hevonen. Voisin siis ratsastaa vaikka joka päivä! Tekosyitä on helppo keksiä; millon ei ole lapsenvahtia, millon taas on liian tuulista/sataa vettä/liian kuuma. Se tekosyiden etsiminen loppui nyt! Pojat on jo sen verran isoja että osaavat pihalla touhuta keskenään kunhan joku vähän katsoo perään (heppani siis asustelee vanhempieni luona eli mummi, pappa, eno tai toinen tädeistä saa sen aikaa toimia lapsenvahtina), ja sää on pukeutumiskysymys.
Tänään siis vedin ratsastushousut jalkaan (miten helposti ne menivätkään, oli taas hienoa huomata että olen ihan oikeasti kutistunut!), laitoin ratsastussaappaat jalkaan (vetoketjut meni oikein sujuvasti kiinni) ja lähdin nauttimaan aurinkoisesta

kesäaamupäivästä. Hevosen selkään nouseminen onnistui helpommin kuin moneen vuoteen, zumbailusta on ollut jotain hyötyä kun jalkoihin on tullut selvästi lisää voimaa. En ratsastanut kuin parikymmentä minuuttia, mutta siinä ravaillessakin sain sykkeen nousemaan max 153 bpm. Energiankulutus oli 125 kcal - mitä se olisikaan jos tunnin työskentelisi hevosen kanssa intensiivisesti! Heppa on vielä kesäterässä kun on viimeisen pari vuotta ollut hyvin vähällä liikutuksella, mutta nyt alkoi senkin kunto nousta ;).

Eilisestä vielä sen verran, että kävin tekemässä 9,2 km pyörälenkin. Lähdin kotonta kirkolle päin, katsoin ennen lähtöä
KuntoPlussan Reittisuunnittelun avulla että edestakainen matka olisi 7 km. Takaisin tullessa teinkin pikapäätöksen ennen viimeistä isoa ylämäkeä, että teenkin vähän pidemmän lenkin, ja kurvasin mäen alla toiselle tielle. Pituutta pyörälenkille tulikin 9,2 km ja aikaa meni 31 minuuttia. Tästä täytyykin tehdä siis vakilenkki - mutta aika täytyy valita vähän paremmin eikä lähteä iltapäivällä liikenteeseen, eilen oli
Taidekeskus Salmelan kohdalla jalkakäytävä ihan tukossa (ihmiset tuntuvat jättävän korvansa kotiin kun lähtevät tutustumaan taiteeseen, pyörän soittokello ei aiheuttanut minkäänlaisia reaktioita ihmisissä...).
Minun ja Pipsan kuvat otti siskoni Minna.