perjantai 30. joulukuuta 2011

Vuosi paketissa

Kuluva vuosi alkaa olla lopuillaan. Olen niin laiska (tässäkin asiassa) ja vastarannankiiski, etten aio tehdä minkäänlaista yhteenvetoa tästä vuodesta, mutta tulevaa voisin sen verran suunnitella - ei, en aio tehdä mitään uudenvuoden lupauksia - että ennen kolmattakymmenettä syntymäpäivääni, joka siis on maaliskuussa, aion saada vaa'alle kasilla alkavan luvun. Jossain vaiheessa taisin kirjoittaa, että en meinaa enää tuijotella vaakaa mutta joku roti se on tämänkin eukon elossa oltava, ettei syömiset ihan repsahda taas herkkujen puolelle. Sitä paitsi nuo uudet tatuoinnit oikein huutavat kahvakuulien perään (siis niiden, jotka ovat olleet "muutaman" viikon - vai peräti kuukauden - tuolla komerossa) että niitä kehtaa sitten kesähelteillä esitellä ;). Fibromyalgiasäryt ja tenniskyynärpäävaivat ovat taas hellittäneet sen verran otettaan että voin jo kuvitella aloittavani taas kahvakuulien nostamisen. Pidetään siis peukkuja että suunnitelma onnistuu.

Tietyt asiat palaavat tammikuun toisella viikolla taas päiväjärjestykseen, eli jumpat ja Zumbat alkaa, samoin seurakunnan kerhot eli lapset käyvät kaksi kertaa viikossa omassa päiväkerhossaan ja keskiviikkoisin käyn muksujen kanssa perhekerhossa. Se on mukava parituntinen, jonka aikana saa yleensä juoruta muiden äitien kanssa ja juoda rauhassa sen pari kuppia teetä. Lapset onneksi tykkäävät leikkiä siellä keskenään ;).

Päässä on ollut taas valtavasti eri aiheita, joista tekisi mieli kirjoittaa postauksia, mutta jostain syystä ne ovat edelleen vain ajatuksia. Ja sitten kun tähän koneelle käy, haluan kirjoittaa tekstin kerralla valmiiksi, eikä se tietyistä syistä aina ole mahdollista, siis se että voisin ihan rauhassa olla tässä vaikka sen puolikin tuntia ja kirjoittaa sen mitä päässä pyörii. No, näillä mennään mitä on. Eläkepäivillä ehtii tehdä kaikkea muutakin, vaikka sitten kirjoitella blogiin ;).

2 kommenttia:

  1. En tiedä ehtiikö sitä eläkepäivinäkään. Olen nimittäin omien vanhempieni "kiireitä" seuraillut. :)

    Mutta tosiaan loppuu tämä vuosi käsiin. Miten se onkin hujahtanut näin nopeasti! Mutta uusi vuosi ja uudet kujeet odottaa.

    Pitäisiköhän nyt jo varmuuden vuoksi toivottaa, että oikein hyvää ja parempaa vuotta 2012! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos sitä samaa sinulle - parempaahan voi aina toivoa ja odottaa :).

    VastaaPoista